Bändit
M.I.P
Kusta Kuuluu
Ylin Päättävä Elin
Red Ideal
Red Ideal on syntynyt
ihmisen sisäisestä pakosta luoda jotakin, olla jatkuvassa liikkeessä.
Ei voi pysyä hiljaa kun on jotain sanottavaa. Ei voi antaa soitinten
levätä ja pölyttyä, kun niistä voi saada irti ääntä,
joka saa muut ihmiset hyppimään ja hyräilemään melodioita,
jotka eivät jätä rauhaan ne kerran kuultuasi. Bändiin
vaikuttattaneiden artistien kirjo on laaja, niitä on turha alata luettelemaan,
osan niistä voi kuulla musiikista, osan lyriikoista, osa elää
vain soittajien sydämissä. Tärkeintä on luoda kolmen minuutin
energiapurkauksia, joissa yhdistyy bändin jäsenten musiikilliset
juuret ja jotka tulevat vaikuttamaan tuleviin muusikkosukupolviin, sillä
tällainen energisyyden, melodisuuden ja idealismin yhdistelmä ei
voi jäädä huomaamatta.
Calmo
Calmo on metallipändi,
joka perustettiin suunnilleen v. 2001 syksyllä ja sai nimensä vanhan
reenikämpän läheisyydessä sijaitsevan hautapaikan mukaan..
–Omaperäistä eikö totta, mutta nimi oli saatava ja se
annettiin. No niin, kaikkihan alkoi siitä kun Jani ja Tomppa olivat jo
pitkään ajatelleet, että jos etsittäisiin soittajat ja
ruvettaisiin soittamaan heviä kovemmalla kädellä. Eipä
siinä kovin kauaa tarvinnut kokoonpanoa miettiä, kun päätettiin
että nyt loppu joutenolo. Nuorempi Murtsi rumpuihin, vanhempi kitaraan
ja Jani muutamien vuosien kokemuksella mörisemään. Alussa Jani
hoiti pelkästään laulupuolen, mutta jatkossa löytyi rohkeutta
aloittaa basismin filosofian tutkiskelu ja nykyään kun treenataan,
niin Jani tekee sitä yhtä aikaa (siis soittaa bassoa ja laulaa..).
Olihan meillä kyllä tarkoitus etsiä oikein erillinen basistikin,
mutta sopivaa ei tahtonut löytyä, syystä tai toisesta.
–Ja sitten tarvittiin toinen kitaristi. Siinä piti jo hetki miettiä,
ja onhan se niin että kyllähän bändissä pitää
olla ainakin yksi tyyppi joka on perehtynyt instrumenttiinsa, tässä
tapauksessa siis kitaraan. Siinä vaiheessa Palomäki tuntui potentiaaliselta
vaihtoehdolta ja ei muuta kun soitto miähelle ja miäs reeneihin.
Aluksi ruvettiin vääntämään vanhoja omia biisejä,
että saatais vähän kuvaa siitä mitä haetaan musiikillisesti.
Siinä sitä sitten muutama kerta soiteltiin ja joku ehdotti, että
jos etsitään syntikan soittaja luomaan tunnelmaa. Taas alkoi etsiskely
ja mietiskely. Jonkin aikaa siinä vierähti, kunnes soittaja löytyi,
elikkäs Lamminaho. Mutta eihän se alkuun meinannu lähtiä
meirän kans soittelemaan, mutta kun kerran kokeeilimma. miltä biisit
kuulostaa syntikan kans (tai siis se tais olla joku hikinen Casio, millä
ses soitti..). Siis kokeeilimma ja tuumasimma, että Casiot mukaan iliman
muuta. Siinä nyt oli jonkinmoinen kuvaus orkesterin alkumetreistä.
–Eli pändi saatiin kasaan ja toiminta jatkuu..